Yli kymmenen vuoden kokemuksella

Näyttelyvalmennusta

Koulutuksia eteläsuomen alueella. Tunteja ja yksityistunteja pidän Venyvällä Koiralla. Pyynnöstä pidän tunteja myös muualla.

Valmennuksestani yleisesti

Koulutuksessani keskityn koiran ja esittäjän yhteistyöhön sekä rotutyypilliseen esittämiseen.

Uskon, että koira esiintyy aina parhaiten oman omistajansa kanssa, kunhan se yhteinen sävel löytyy.

Tärkeintä näyttelyssä on, että koira ja ohjaaja ymmärtävät toisiaan ja pystyvät nauttimaan yhdessä tekemisestä.

Tunneillani harjoitellaan käytännön asioita kehää varten. Mm. miten koira seisoo, liikkuu ja reagoi, mutta myös sitä, miten pysyt itse rauhallisena ja annat koiralle parhaat mahdolliset olosuhteet onnistua.

Kehään meno voi jännittää, ja se on täysin normaalia. Siksi tunneillani keskitytään paitsi tekniikkaan myös siihen, että sekä koira että ohjaaja oppivat luottamaan itseensä ja toisiinsa.

Tutustu pitämiini tunteihin ja kursseihin

Pidän eri teemaisia tunteja, joiden tarkoituksena on mahdollistaa tarkemmin asioihin keskittyminen. Mutta miten valita juuri se tunti, joka on sinun ja koirasi tarpeisiin sopiva?

Ilmoittaudu mukaan!

Asenne ratkasee Näyttelytreeni

Oikean fiiliksen löytämiseen, jännityksen purkamiseen tai motivaation rakennukseen

Asenne ratkasee treenit on suunniteltu tilanteisiin, joissa oikea fiilis on hukassa. Pyrimme löytämään keinoja jännityksen purkamiseen ja oikean viretilan löytämiseen. Myös silloin kun koet, että motivaatio harrastuukseen tai treenaamiseen on hukassa.

Kesto: 50min

Max 4 koirakkoa

Yleiset Näyttelytreenit

Rutiinin rakentamiseen, yleiseen esiintymisen hiomiseen tai kenraaliharjoitukseksi

Yleiset näyttelytreenit sopii kaikille tasosta riippumatta. Harjoitteet muokataan sopimaan aina sen hetken tilanteeseen ja tarpeeseen.

Kesto: 50min

Max 4 koirakkoa

Esittäjän Taidot Näyttelytreenit

Oman esittämisen hiomiseen, oman koiran vahvuuksien ja heikkouksien ymmärtämiseen.

Esittäjän taidot tunneilla keskitytään esittäjään ja esittäjän työskentelyyn. Tunneilla rakennetaan ymmärrystä oman toiminnan vaikutuksesta koiran esiintymiseen. Sopii parhaiten koirakoille joilla on jo kokemusta näyttelyistä.

Kesto: 50min

Max 4 koirakkoa

Seisotus Näyttelytreenit

Yksilö ja ryhmässä seisomisen hiomiseen, vapaana tai seisottaen seisomisen hiomiseen

Jos kaipaat apua seisomiseen maassa ja/tai pöydällä yksin tai ryhmässä, näissä treeneissä pääset hiomaan näitä taitoja. Oikean asennon löytämiseen ja esittäjän paikan löytämiseen.

Kesto: 50min

Max 4 koirakkoa

Liike Näyttelytreenit

Yksilö ja ryhmä liikkeiden hiomiseen, kun liike on epätasaista, et löydä oikeaa vauhtia

Liike tunneilla keskitytään nimen mukaisesti koiran liikkeisiin. Tunneilla katsotaan oikean vauhdin löytämistä, liikekuvioiden tekemistä ja treenataan ryhmäliikkeitä ja liikkeelle lähtöä. Sopii niin kokeneille kun aloiteleville koirakoille.

Kesto: 50min

Max 4 koirakkoa

Yksityistunti

Yksilölliseen ohjaamiseen ja selkeän suunnitelman rakentamiseen

Ennen tapaamista täytät lyhyen ennakkokyselyn, jonka avulla kartoitan tilanteesi, tavoitteesi ja mahdolliset haasteesi etukäteen. Näin itse valmennusaika voidaan käyttää suoraan olennaiseen.
Itse 20 minuutin valmennus keskittyy juuri sinun ja koirasi tarpeisiin, olipa ne sitten seisotuksessa, liikkeessä, esittämisessä, tuomarin kohtaamisessa tai jännityksen hallinnassa.

Kesto: 20min

Aloittelijoiden Näyttelykurssi

Näyttelyharrastuksen alkutaipaleelle aikuisille koirille

Neljän kerran kurssi on suunniteltu valmistamaan sinut ja koirasi ensimmäisiin näyttelyihin. Tunneilla käydään läpi perusasioita ja harjoitteita kuten liikkumista ja seisottamista sekä käsittelyä. Tunneilla tutustutaan myös kehän kulkuun ja näyttelysääntöihin, jotta voit mennä kehään hyvällä fiiliksellä!

Kesto: 4x 50min

Max 4 koirakkoa

Pentujen Näyttelykurssi

Yksilö ja ryhmässä seisomisen hiomiseen, vapaana tai seisottaen seisomisen hiomiseen

Neljän kerran kurssi on suunniteltu luomaan pohjaa sinun ja pentusi näyttelyharrastukselle. Tunneilla käydään läpi perusasioita ja harjoitteita, kuten liikkumista ja seisottamista ja käsittelyä pennuille sopivin tavoin.

Kesto: 4x 50min

Max 4 koirakkoa

NÄYTTELYKOIRIEN VALMENNUSRYHMÄ

Haluatko kehittää koirasi säännöllisesti ja tavoitteellisesti?

Näyttelykoirien valmennusryhmä on jatkuva kausiryhmä, joka tarjoaa koirakoille pysyvän treenipaikan, ammattimaisen ohjauksen ja motivoivan yhteisön koko kauden ajaksi.

Seuraava aloitus 1.9

Yhteensä 9krt 50min joka toinen tiistai

Lue lisää ja ilmoittaudu!

Treenattaisko yhdessä?

Kaipaatko treeniä johonkin tiettyyn tarpeeseen tai toivoisitko yhdistykselle omia treenejä? Laita viestiä niin mietittään yhdessä!