Kenen tavoitteita me oikeastaan toteutamme koiriemme kanssa?
Kuinka usein teemme koiriemme kanssa asioita “vääristä” syistä?
Sana väärä on tarkoituksella lainausmerkeissä, sillä harvoin me toimimme oikeasti väärin. Useimmiten teemme parhaamme, mutta teemme sen omasta näkökulmastamme.
Me asetamme tavoitteita. Haluamme nähdä kehitystä, tuloksia ja onnistumisia. Se on inhimillistä. Mutta samalla voi jäädä kysymättä: ovatko meidän tavoitteemme linjassa koiran sen hetkellisten tarpeiden kanssa?
Kenen vuoksi lenkille?
Ajatellaan arkea. Lähdemme lenkille metsään, jotta koira saisi lihasharjoittelua, liikkuessaa epätasaisessa maastossa ja näin kehittäisi lihaksiaan, jotta näyttely kehässä liikkeessä olisi enemmän voimaa. Erinomainen tavoite ja monille tarpeellinen.
Mutta mitä jos koira sillä hetkellä kaipaisi enemmän viettää aikaa haistelemalla jokaisen ojanpohjan kuin kulkemalla määrätietoisesti kilometrit täyteen?
Molemmat syyt, ravitreeni ja haistelu, ovat oikeita, mutta ne eivät ole sama asia. Usein meidän suunnitelmamme määrittävät sen, mitä koira saa tehdä. Harvemmin pysähdymme kysymään, kumpi on juuri nyt koiralle merkityksellisempää.
Kenen vuoksi harrastamme?
Sama pätee harrastuksiin. Me mittaamme edistystä, treenimääriä ja kisatuloksia. Me haemme täydellistä suoritusta, ja siinä ei ole mitään väärää, intohimo harrastukseen vie meitä eteenpäin.
Mutta koira ei voita eikä häviä kisoissa. Se ei tunne pettymystä sijoituksesta, eikä se vertaa itseään muihin. Se tekee, koska tekeminen itsessään on sille palkitsevaa. Se nauttii tekemisestä ja yhdessäolosta.
Joskus koira tarvitsisi vapaapäivän enemmän kuin ylimääräisen treenin. Joskus se kaipaisi enemmän riehakasta leikkiä tai löhöilyä kuin meidän “viimeistä hienosäätöä”. Kun tavoitteemme menevät kaiken edelle, vaarana on unohtaa, että koiran näkökulmasta harrastus on onnistunut jo silloin, kun se saa tehdä kanssamme.
Lepo ja vapaus ovat joka koiran oikeus.
Koiran hyvinvointi ei aina lisäänny uusilla tavoitteilla. Päinvastoin, joskus lepo ja vapaus ovat kaikkein tärkeintä. Meidän maailmassamme suunnitelmat, ohjelmat ja tavoitteet tuntuvat luontevilta. Koiran maailmassa hetkessä eläminen, spontaanius ja vapaus ovat arvokkaita.
Mitä jos tänä syksynä eläisimme kuin koiramme?
Koiran hienous on siinä, että se on täysillä läsnä. Se ei laske askeleita, ei suunnittele seuraavaa starttia, eikä kanna huolta tulevasta. Se on siinä hetkessä.
Mitä jos tänä syksynä kokeilisimme samaa?
Unohdettaisiin hetkeksi tavoitteet, aikataulut ja suunnitelmat ja elettäisiin niin kuin koiramme.
Voisimme antaa koiran päättää lenkin suunnan, antaa sen pysähtyä haistelemaan juuri niin pitkäksi aikaa kuin se haluaa, tai antaa sen nauttia harrastuksesta ilman, että tulos olisi ainoa mittari.
Silloin harrastus ei olisi vain suoritus, vaan jaettu kokemus. Meidän maailmassamme se voi olla palkinto tai titteli, mutta koiran maailmassa se on aina sama: yhteys meihin.
0 kommenttia